Matthäus Daniel Pöppelmann

Matthäus Daniel Pöppelmann (3. toukokuuta 1662 Herford, Nordhein-Westfalen – 17. tammikuuta 1736 Dresden, Saksin vaaliruhtinaskunta) oli saksalainen arkkitehti, joka suunnitteli barokin ja rokokoon tyylisuunnan rakennuksia. ^[1][2][3]

Hän toimi Saksin vaaliruhtinas ja Puola-Liettuan kuningas August II Väkevän palveluksessa. Pöppelmannin tunnetuin työ on Dresdenissä sijaitseva Zwinger palatsi (1709/1711–1719/1728), jota pidetään yhtenä barokkiestetiikan onnistuneimmista toteutuksista.^[1]

Hänen muihin töihinsä lukeutuvat muun muassa Hollantilainen huvilinna (1715), ja sen laajennus Japanisches Palais (Dresden, 1727–1733) ja Pillnitzin linna (1720–1723). Hän suunnitteli myös linnoitteita, patoja, teitä ja rakennuksia eri puolille Saksin aluetta, ja hänen suunnittelemaansa Augustusbrückeä (1727–1731, nykyään Elbe-silta) pidetään yhtenä Euroopan kauneimmista silloista. Hän myös suunnitteli Moritzburgin linnan uudistustyöt yhdessä Zacharias Longuelunen (1669–1748) kanssa.^[1][3][2]

Pöppelmann vietti lähes koko ammatillisen uransa valtion palveluksessa toimivana arkkitehtina Dresdenissä, Saksin tärkeimmässä kaupungissa. Hän oli asettunut Dresdeniin vuoteen 1680 mennessä, sai valtionarkkitehdin viran vuoteen 1705 mennessä ja nousi vuonna 1718 Saksin vaaliruhtinas August II Väkevän hovin pääarkkitehdiksi. Hän laati hallitsijalle useita suunnitelmia Dresdenin kuninkaallisen palatsin uudelleenrakentamiseksi, joka toteutui Zwinger palatsina.^[1]

Hän oli köyhtyneen kauppiasperheen poika. Hänen vanhempansa olivat kauppias Henrich Pöppelmann (k. 1681) ja Kunigunde Sophie Pöppelmann (k. 1684 jälkeen).^[2]

Pöppelmannin nuoruudesta ei ole tietoa. Hänen kerrotaan jo 18-vuotiaana työskennelleen Saksin vaaliruhtinaskunnan ylirakennusvirastossa Dresdenissä vuonna 1680. Hänen palkattomasta työsuhteestaan avustajana on olemassa dokumentoitua tietoa vuodesta 1686 eteenpäin.^[2]

Varhaismodernin ajan ensimmäisenä merkittävänä saksalaisena arkkitehtina hän ei ollut taiteilija eikä sotilasinsinööri, vaan yleni pikemminkin valtion viraston riveissä. Vuonna 1686 hänet ylennettiin rakennusvalvojaksi. Tuolloin hän ansaitsi elantonsa rakentamalla asuintaloja yksityisille tilaajille. Tämä kuitenkin edellytti hänen ensin ottavan velkaa ja rakentavan talot omalla kustannuksellaan, ennen kuin hän saattoi myydä ne voitolla niiden valmistuttua. Lisäksi hän haki vuonna 1687 lupaa alkoholin anniskeluun.

Vuonna 1691 hänestä tuli rakennustarkastaja, vuonna 1705 valtion rakennusmestari ja lopulta vuonna 1718 toinen valtion rakennuspäällikkö. Hänen toimintansa ylirakennusvirastossa kesti kaikkiaan 56 vuotta, tuosta ajasta hän oli kuitenkin vain lyhyen ajan valtion rakennuspäällikkönä.^[1]

Koska Pöpppelmann aloitti uransa todennäköisesti hyvin varhaisessa vaiheessa, hän todennäköisesti sai koulutuksensa Dresdenin ylirakennusvirastossa, joka vastasi valtion ja vaaliruhtinaan rakennusten kunnossapidosta. Käytännön tehtävät, kuten vahinkoanalyysien tekeminen, kustannusarvioiden laatiminen ja tarkistaminen, materiaalien hankinta, työntekijöiden palkkaaminen ja rakennustyön johtaminen paikan päällä muodostivat todennäköisesti hänen pääasialliset vastuualueensa ensimmäisten 25 vuoden aikana tämän viranomaisen palveluksessa.^[2] Niukat tiedot viittaavat siihen, että Pöppelmannille annettiin usein hyvin arkipäiväisiä tehtäviä kuten purkutöitä, ja hänellä oli myös ongelmia esimiestensä kanssa.

Hänen esimiehiään tuolloin olivat Wolf Caspar von Klengel (1630–1691), jota pidetään Saksin barokkiarkkitehtuurin isänä; Johann Georg Starcke (n. 1650–1695) ja kreivi August Christoph von Wakkerbarth (1662–1734), jotka toimivat siviili- ja sotilasrakentamisen ylitarkastajina sekä Michael Planck(e) (1657–1703), Christoph Beyer (1653–1741) ja Johann Friedrich Karcher (1650–1726), jotka toimivat valtion ylitarkastajina. Myöhemmin Karcherilla, joka toimi valtion pääarkkitehtina vuosina 1699–1726 ja johti ylirakennusvirastoa Beyerin erottamisen jälkeen vuonna 1706, oli todennäköisesti syvällinen vaikutus häneen.^[2]

Pöppelmann sai myös tärkeää inspiraatiota Dresdenin hovissa saatavilla olevista kansainvälisen arkkitehtuurin kuparipiirroksista sekä arkkitehtuuritutkielmista. Zwingerin palatsin suunnittelun ja rakentamisen aikana hän vieraili useissa Euroopan kaupungeissa kerätäkseen projektiin liittyvää inspiraatiota ja vertailevia vaikutelmia omien arkkitehtuuritutkimustensa kautta. Kaksi vaaliruhtinas August Väkevän kustantamaa opintomatkaa, toinen vuonna 1710 Böömin ja Itävallan halki Italiaan ja toinen vuonna 1715 Ranskaan, antoivat hänelle suoraa tietoa aikansa rakennuksista. Giovanni Battista Guarinin ja Gian Lorenzo Berninin arkkitehtoninen kieli rikkaine, dynaamisine muotoineen sellaisena kuin se nähtiin tuolloin Wienissä ja Prahassa, vaikutti erityisen voimakkaasti Pöppelmannin suunnitelmiin aina vuoteen 1720 asti.^[1]

Vuonna 1718 Pöppelmann seurasi Johann Friedrich Karcheria rakennustarkastajana. Tässä tehtävässä hän hoiti laajaa rakennus- ja hallintotoimintaa, joka tuotti Dresdeniin eräitä loistavimmista ja mielikuvituksellisimmista rokokooarkkitehtuuri luomuksista. Jo 1720-luvulla ranskalaisvaikutteinen Johann Christoph Knöffelin (1686–1752) tyyli, joka perustui Zacharias Longuelunen tyyliin (1669–1748) sai yliotteen ja Pöppelmanin poika, arkkitehti Carl Friedrich Pöppelmann (n. 1697–1750) liittyi pian tähän koulukuntaan. Noin vuonna 1730 August II Väkevä alkoi suosia arvostettuihin projekteihin kuitenkin nuorempia arkkitehtejä kuten Zacharias Longuelunea ja Pöppelmann omistautui pääasiassa rakennusviraston johtamiseen. Hän jätti viran lokakuussa 1734, ja hänen seuraajakseen tuli Johann Christoph Knöffel.^[2]

Pöppelmann sairastui vakavasti muutamaa kuukautta myöhemmin ja kuoli 71-vuotiaana 17. tammikuuta 1736. Hänet haudattiin Dresdenin Matthäuskirchen kryptaan, jonka hän oli suunnitellut.^[2]

Zwinger palatsi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dresdenin Zwinger palatsi, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1709 oli Kuninkaallisen palatsikokonaisuuden ainoa toteutunut osa. Se oli tarkoitettu juhlatilaisuuksia, festivaaleja, turnajaisia ​​ja muita kuninkaallisia viihdetapahtumia varten. Se koostuu useista yksi- ja kaksikerroksisista rakennuksista, jotka ympäröivät valtavaa, neliönmuotoista sisäpihaa. Kompleksin juhlavaa tunnelmaa korostavat näyttävät, runsaasti veistoksilla koristellut julkisivut sekä portit, erityisesti Kronentor eli Kruunuportti. Lisäksi kokonaisuudelle ovat ominaisia ​​dramaattiset vastakohdat matalien holvikäytävien ja korkeiden paviljonkien välillä.^[1]

Zwingerin pohjaratkaisu sai alkunsa halusta luoda orangeriapuutarha; lukuisten lyhyessä ajassa tehtyjen muutosten jälkeen siitä tuli lopulta arvostettu hovifestivaaliarkkitehtuuri. Lähtökohtana oli omega-muotoiselle pohjapiirrokselle rakennettu rakennus: varsinainen orangeria täytti holvikaaren ja seisoi korotettuna linnoituksen muurille johtavien portaiden molemmin puolin; näitä portaita reunustivat kaksi kulmikasta paviljonkia. Kun viereiselle vallille rakennettiin Pitkä galleria (vuoden 1714 jälkeen), jonka keskipisteenä oli Kruunuportti, suunnitelmana oli yhdistää suurempi puutarha orangeriaan. Tämän puutarhan oli tarkoitus yhdistää se uuteen palatsiin, jota tuolloin suunniteltiin. Valtaistuimen perillisen, prinssi Augustin ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Josefinan suuria hääjuhlia vuonna 1719 varten tehtiin kiireesti lisätöitä luomalla kopioimalla kaksiosaisen symmetrisen pohjaratkaisun, joka toimisi tapahtuma-alueena juhlallisuuksien aikana. Koko kompleksin suunnittelun kohokohta on vuonna 1715 edellä mainittujen avoportaiden yläpuolelle rakennettu seinämuuriin sulautuva paviljonki, joka koostuu kaartuvista linjoista ja edustaa synteesiä rakennuksen rungon ja kuvanveistäjä Balthasar Permoserin (1651–1732) veistoskoristelun kesken. Tämä oli luultavasti vertaansa vailla olevaa arkkitehtuuria aikanaan.^[2]

Matthäus Daniel Pöppelmann meni naimisiin noin vuonna 1692 Catharina Margaretha Stumpfin (k. 1712) kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta:^[2]

• Rahel Dorothea (n. 1693–1761 jälkeen), meni naimisiin oikeus- ja oikeusneuvos Georg David Wilcken kanssa
• Johann Adolph (1694–1773), Dresdenin hovimaalari, lapset: Matthes Daniel, rakennusjohtaja ja Johann David, hovimaalari
• Erdmuth Sophie (s. 1695), meni naimisiin hovi- ja lähetystöneuvos Johann Ernst Heubelin kanssa
• Carl Friedrich von Pöppelmann (n. 1697–1750), rakennusmestari ja arkkitehti, aateloitu 1743; keisarin henkilökohtainen neuvonantaja
• Eleonore Dorothea (k. 1730 jälkeen), meni naimisiin lääkäri Johann Hieronymus Stengerin kanssa, kaksi tytärtä, joista Christina meni naimisiin rakennusmestari Johann Christoph Knöffelin kanssa, joka seurasi Pöppelmannia valtion rakennuspäällikkönä.
• Christian Wilhelm (1701–1782), postilaitoksen pääjohtaja, Dresdenin ja Bautzenin postilaitosten johtaja, meni naimisiin Johanna Salome Bussen kanssa, heidän 22 lapsensa joukossa oli monia saksilaisia ​​virkamiehiä
• Luise Catharina (1712–1775), meni naimisiin lääkäri Johann Wilhelm Sparmannin kanssa; heidän tyttärensä oli näyttelijätär ja näytelmäkirjailija Sophie Friederike Seyler Hensel o.s. Sparmann (1738–1789).

Ensimmäisen vaimonsa kuoltua vuonna 1712 Pöppelmann avioitui vuonna 1713 varakkaan kauppiaan lesken Anna Christina Möllerin, o.s. Ottin (k. 1729) kanssa.^[2]

• 
  Dinglingerhaus asuintalo (1711–1716) Dresden.
• 
  Japanisches Palais',Japanilainen palatsi (1715 ja 1727–1733) Dresden.
• 
  Moritzburgin linna, muutostyöt (1723–1733).
• 
  Pillnitzin linna (1727–1733) Dresdenin lähellä.
• 
  Dreikönigskirche (1732–1739) Dresden.
• 
  Weinbergkirche
• 
  Augustusbrücke Dresdenissä, yhteistyössä kaupunginarkkitehti Johann Gottfried Fehren kanssa 1727–1731. Moritz Bodenehrin piirros 1733.