Hudud

Hudud (arab. حدود‎, ḥudūd; yksikössä hadd, arab. حد‎, ḥadd) kääntyy suomeksi ”rajat” ja tarkoittaa islamin šarialaissa rangaistuksia rikoksista, jotka kohdistuvat uskontoa vastaan siten kuin ne määritellään islamin pyhässä kirjassa Koraanissa.^[1] Islaminuskon tunnustajia eli muslimeja on maailmassa kaikkiaan noin kaksi miljardia eli noin neljäsosa kaikista ihmisistä.^[2][3]

Islamilaiseen yhteistyöjärjestöön kuuluu 57 valtiota,^[4] mutta ruumiilliset hudud-rangaistukset ovat käytössä vain muutamien muslimimaiden lainsäädännössä.^[5] Tällaisia maita ovat ainakin Afganistan,^[6] Pakistan,^[7] al-Shabaabin hallitsema Somalia^[8] sekä Saudi-Arabia.^[9] Myös lyhytaikainen ISIS-kalifaatti sovelsi hudud-rangaistuksia.

Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous ja viinin juominen.^[10][11][1] Muiden lakikoulukuntien kuin hanafien ja šiialaisten mielestä myös uskosta luopuminen on hadd-rikos.^[12]

Tuomarilla ei ole oikeutta armahtaa hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä, kuten muissa rikoksissa.^[13] Rangaistukset ovat ruumiillisia ja niitä voivat olla

• kuolemanrangaistus kivittämällä (jota käytetään aviorikoksissa), ristiinnaulitsemalla tai katkaisemalla pää miekalla (murhaan johtaneesta maantierosvouksesta),
• käden ja jalan katkaiseminen ristiin (maantierosvouksesta ilman murhaa),
• raipaniskut, jossa käytössä on vaihteleva määrä lyöntejä: aviorikoksesta 100, väärästä syytöksestä ja viinin juomisesta 80 ja eri syistä annettuna ta'zīr -ojennusrangaistuksena korkeintaan 39. ^[1]

Koska rangaistukset ovat ankaria, hudud-rikosten määrittely ja todistustaakka ovat tiukkoja. Tuomitseminen vaatii joko syyllisen tunnustuksen tai selkeän silminnäkijöiden todistuksen. Rangaistusta ei määrätä, jos syyllinen oli pakotettu tekemään rikoksen, esimerkiksi varastamaan ruokaa nälkäisenä. Hudud-rangaistuksia ei sovelleta lapsiin.^[14]

Islamin pyhässä laissa määrätään kuolemanrangaistus siitä, jos muslimi luopuu uskosta tai jostakin sen olennaisesta osasta. Hanafit ja šiialaiset katsovat, että vain miehet tulee teloittaa, kun taas naisia tulee ruoskia jokaisella rukouskerralla eli viidesti päivässä (šiialaiset) tai joka kolmas päivä (hanafit).^[12] Säädös on virallisesti voimassa vain muutamassa muslimimaassa. Freedom of Thought Report 2021 on kirjannut, että tällaisia maita ovat Afganistan, Iran, Malesia, Malediivit, Mauritania, Nigeria, Qatar, Saudi-Arabia, Arabiemiirikunnat ja Jemen. Pakistanissa kuolemanrangaistus on voimassa ”jumalanpilkasta”, jonka kynnys on matala.^[15]

Jos uskosta luopumiseen sisältyy Muhammedin pilkkaaminen, useimpien lakikouluntien mukaan katumus ei ole mahdollinen, vaan henkilö on tapettava heti tuomion jälkeen.^[12]

• Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 (englanniksi) (arabiaksi)
• Peters, Rudolph: Crime and Punishment in Islamic Law: Theory and Practice from the Sixteenth to the Twenty-First Century. Cambridge University Press, 2006. ISBN 978-0521796705
• Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982. ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)

• Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)